Laatupuku on kullanarvoinen
“gold is money, everything else is credit”
John Pierpoint Morgan (1837-1919)
Maineikkaan amerikkalaispankkiirin J. P. Morganin mukaan ”gold is money, everything else is credit”.
Eikä hän ihan väärässä ollutkaan, sillä vaikeina aikoina kulta tarjoaa pääomille turvasataman, jonne omaisuutensa voi verrattain huolettomasti parkkeerata. Morganin mielessä kullan arvo oli pysyvää laatua, tai ainakin pysyvämpää kuin missään muussa omaisuusluokassa.
Vaikka kullan hinta heittelee taloussuhdanteiden mukana, pitkällä tähtäimellä kullan arvo on verrattain vakaa. Sitä sopii peilata vaikka ostovoimaa vasten. Kullan ja yhteiskuntien välisestä suhteesta hiirenkorville luetun The Golden Constantin klassikkokirjansa kirjoittanut Ray Jastram osoitti, kuinka kullan ostovoima on säilynyt vuosisatojen ajan miltei muuttumattomana: hieno puku tai laatukengät on lähes aina maksanut saman verran kun hintalappua verrataan kulloiseenkin kullan arvoon.
Karkean nyrkkisäännön mukaan läpi historian mies on voinut yhdellä unssilla kultaa ostaa erinomaisen puvun.
Ajatus on siinä määrin jännittävä, että sitä täytyy koeponnistaa Madamen valikoimissa. Ja kyllä vaan, Jastramin teoria toimii myös käytännössä!
Unssi kultaa maksaa noin 3 200 euroa ja Madamelta saa laadukkaan napolilaisen, käsinommellun puvun 2 490 eurolla. Joten vaihtorahaa jää vielä paitaan, muutamaan solmioon tai kenkiin. Ja mikäli mennään vaatturintyön äärimmäiseen ylälaitaan ja parhaaseen, Cesare Attolinin valmispukuihin, sellaisen saa omakseen alle kahdella unssilla kultaa.
Vaan mikä puvussa sitten maksaa ja mihin seikkoihin pukukaupoilla kannattaa kiinnittää huomiota? Merkittävä osa loppuhinnasta määräytyy pukuun käytetyn kankaan laadusta, käsityön määrästä, kohdistamisista sekä valmistusmaasta.
Hyvä villa maksaa. Villakankaiden laatu- ja hintahaitari on laaja – onko pukukangas Super100s vai Super160s -villaa. Hintaan vaikuttaa myös kohdistetaanko valmiissa tuotteessa ruudut ja raidat, jolloin kangasta kuluu hulppeammin vai leikataanko kangasta säästäen. Pelkästään päälikankaan pehmeyttä ja keveyttä tuijottamalla ei saa tyhjentävää vastausta hintakysymykseen, sillä myös puvun sisärakenteiden materiaaleilla on merkitystä – ja juuri nämä ”piiloon jäävät” ainekset tapaavat halpispuvuissa olla kelvotonta tasoa. Madamen puvuissa sen sijaan myös sisäpuoliset kankaat ja piilossa olevat valmistusmateriaalit ovat aina huippuluokkaa.
Käsityön määrä etenkin puvun kriittisissä kohdissa ohjaa hintaa myös suuresti. Jos hartialinja, kaulus tai hihan istutus on tehty huolettomasti ilman ihmiskäden kosketusta, hintalappu mutta myös takin istuvuus ovat matalaa tasoa. Vastaavasti artesaanisin perinnemenetelmin ommeltaessa hinta nousee, mutta niin nousee myös vaatteen käyttömukavuus.
Jokainen käsin ommellussa puvussa pasteerannut mies tietää, että hinnannousu on vähäisempi kuin käyttömukavuuden parantuminen.
Valmistusmaallakin on väliä – eli minkä maan kaavoitusta käytetään ja noudatetaanko ompelimossa eurooppalaista työaikalainsäädäntöä vai virkkaavatko vaatteita näppäräsormiset lapset jossain aasialaisessa hikipajassa.
Myös perinteet maksavat. Kun pukuvalmistajalla on Cesare Attolinin tapaan oma vaatturikoulu, sekin heijastuu pienesti loppuhintaan. Omalla vaatturikoululla Cesare Attolini varmistaa, että käsityön laatu on aina moitteetonta, toistettavaa ja jatkuvaa. Sanalla sanoen sillä pidetään yllä vaatturitaitoa, joka erottaa aikuisten miesten kullanarvoiset puvut pikkupoikien liimakankaisista guttaperkkapuvuista.
Valmiin tuotteen kohdistukset tehdään jo kaavojen asettelussa kankaalle. Tämä lisää kankaan menekkiä, mutta ei haittaa, kun tehdään täydellistä. Cesare Attolinin puku Super170s -villaa, jossa 6% cashmerea mukana, hinta alle kaksi unssia.
Vaatturiperinteet ja -osaaminen - hartian rakenne on kolmiulotteinen ja hihan aukko pyöreä.
Täydellistä käsityötä! Aivan kaikki on viimeistelty, muun muassa Cesare Attolinin merkin kiinnittämiseen käsityönä kuluu aikaa 20 minuuttia.