Prada 1987 SS.jpg

News

Lankkipoika Evert ottaa Espan haltuunsa

Suomen maineikkaimmalla herrainvaatehtimolla ja sen asiakaskunnalla kävi niin sanotusti flaksi.

Maanantaista alkaen Feressä asioivia tyyliniekkoja palvelee stadin tehokkain lankkipoika Evert Pussinen. Kahden kesäkuisen viikon ajan nuoriherra Pussinen loihtii kenkiin maksimaaliset kiillot – joten aurinkolasit voivat olla tarpeen sekä kelien että säihkyvien kengänkärkien vuoksi!

unnamed.jpg

Pussinen tulee Etelä-Helsingistä ja ottaa epohjoisen Espan haltuunsa nuoren pojan elämänkokemuksella ja itsevarmuudella. ”Päivätöitään” Pussinen hoitelee Tehtaankadun ala-asteella, mutta pitkän kesäloman aiheuttama tylsistymisvaara sai aktiivisen nuoren miehen miettimään kesäduunia itselleen – ja syntyi vuosisadan idea vanhan kunnon lankkipoikakulttuurin paluusta Helsinkiin.

unnamed.jpg

Mikään tuulesta temmattu suunnitelma ei olekaan kyseessä, sillä Pussinen oli jo kaksi kesää sitten Eteläespan liikkeemme edessä palvelemassa asiakkaita. Jälleen kesälomaa sekä kesätöitänsä odottanut Evert kertoo olevansa elämästä ja sen erilaisista ilmiöistä kiinnostunut kaveri. ”Tykkään erityisen paljon urheilusta, kalastuksesta ja ylipäätään luonnosta.”

unnamed.jpg

Ulospäin suuntautunut nuoriherra lankkaa kengät vartissa ja hoitaa siinä sivussa myös seurustelupuolen: ”Lankkipojan hommissa odotan kovasti sitä, että pääsen juttelemaan ja tutustumaan erilaisten ihmisten kanssa”, hän toteaa.

Evert Pussisen kenkälankkausta Feren edustalla Mikonkadun puolella 3.6. alkaen kahden viikon ajan, arkisin klo 10:00-16:00. (11.6.2019 Evert ei ole paikalla)

Tervetuloa!

Edward Cuvée