Perimätieto kertoo kirjailija Tom Wolfen pukeutuvan aina uutta romaania kirjoittaessaan kolmiosaiseen valkoiseen pukuun. Hän pukeutuu hyvin formaalisti työskennellessään yksin, kotonaan tai työhuoneellaan. Wolfe perustelee tapaansa kirjoittamisen hetken pyhyydellä, jota hän haluaa kunnioittaa laatupuvulla. Tilanteen kunnioitusta hän alleviivaa liivillä.

Moni Wolfen skribenttikollega suosii tiettävästi verkkareita ja linttaan astuttuja tohveleita. Merkittävä osa maailmankirjallisuuden parhaimmistoa on laadittu pyjamassa. Enkä yllättyisi lainkaan jos kuulisin moderneja klassikoita rustattavan myös kalsareissa.

Jokainen pääsääntöisesti oman kotinsa yksinäisyydessä työskentelevä tuntee problematiikan. Jos operoi päivittäin edes jonkinlaisessa työyhteisössä tai muuten vain julkisessa tilassa, sosiaalinen paine pakottaa noudattamaan ainakin alkeellisimpia tyylikoodeja. Omalla työhuoneella sen sijaan on vapaus rellottaa miten sattuu – paitsi ettei ole.

En väitä, että Tom Wolfe olisi absoluuttisen oikeassa vedotessaan kirjoittamisen hetken sakraaliuteen, mutta hän on vähintäänkin totuuden jäljillä. Jos mies ei kunnioita työtään edes sen vertaa, että vaivautuisi pukeutumaan säällisesti, hän ei kunnioita itseään.

Yksin työskentelevän tuskin tarvitsee virittäytyä kolmiosaiseen pukuun ja solmioon viitenä aamuna viikossa, mutta minimitasona voitaneen pitää yleisesti hyväksyttyä casual-tyylikoodia ja sen lievää ylittämistä.

Uskollinen blogistinne seikkailee kaupungissa vain kerran viikossa, muina päivinä työskennellään leppoisasti maaseuturesidenssin rauhassa. Vuosien kokemus on opettanut luopumaan pyjamista, aamutakeista, vanhoista verkkareista ja muodottomiksi venyneistä flanellipaidoista. Optimaalista työsuoritusta tavoiteltaessa itsevarmuuden on oltava tapissa. Pukeutumisen ja itsevarmuuden välillä on suora joskin metafyysinen verrannollisuussuhde. Johtopäätös? Kelvollista työsuoritusta tavoiteltaessa pukeutumisen on ylitettävä ”kelvollisen” vaatimustaso.

Siispä: mukavasti lötköttävien chinosien sijasta Brionin täsmällisesti leikatut harmaat flanellihousut, rotaatiosta poistuneen ja hihansuista rispaantuneen pukupaidan tilalle Turnbull & Asserin mittapaita Sea Island –puuvillasta, jalkaan kevyet nahkapohjaiset loaferit eikä aamutossuja.

Empiria osoittaa, että mojovinta ylimääräistä latausta voi edesauttaa valitsemalla kotikonttorityöpäivänsä normaaliin casual-tyyliin jonkin yksittäisen kohokohdan, joka ylittää kaikki

kuviteltavissa olevat standardit. Kitonin kauluspaita toimii aina, kashmir-sukilla on ihmeitätekevä vaikutus ja klassista tupakkatakkiakaan emme voi väheksyä. Huhut väittävät kovimpien sonnustautuvan kotitoimistolla peräti fetsiin, mutta tietojen todenperäisyyttä ei ole tarkistettu.

Hämmästyttävän pienikin muuttuja voi edesauttaa yksinduunarin ammatillisia pyrkimyksiä. Kääntökalvosinpaita ja hienot ”hiharaudat” tulevat etsimättä mieleen siinä missä puuvillaiset nenäliinatkin taskunpohjalla pyörivien paperinestuukien sijasta.

Talvikaudella on otettava huomioon materiaalivalinnat ja ainakin yllekirjoittanut parantaa työsuoritteitaan jo pelkästään sillä, että vetää koleana aamuna ylleen kashmir-villaisen neuleliivin. Ero arkiseen merinovillaan tai, luoja paratkoon, synteettisiin valmisteisiin on yhtä lailla fyysinen kuin metafyysinenkin.


Bulevardi 3, 00100 Helsinki, puh: 09-612 1578. Katso tarkemmat yhteystiedot »