Seitsemän tilaisuutta, seitsemän kelloa
Seitsemän tilaisuutta, seitsemän kelloa
Mies voi suhteellisen menestyksekkäästi purjehtia läpi elämänsä yhdellä kellolla aivan kuten hän
voi pukeutua aikuiselämänsä jokaisena päivänä samaan pukuun. Kokonaan toinen kysymys kuuluu,
olisiko sittenkin fiksumpaa varustautua erilaisiin tilanteisiin ja vaihtuviin pukeutumiskoodeihin
paitsi vaihtoehtoisilla puvuilla myös erityylisillä kelloilla.
Aamiaistapaaminen tulevalla asiakkaalla

Potentiaaliselle asiakkaalle näytetään parasta osaamista, mutta vältetään pröystäilyä. Roger Dubuis
Double Flying Tourbillon hehkuu mustan titaniumin himmeää loistoa, ja hyvä niin sillä tällaisessa
tilanteessa ruusukulta olisi aivan liian pöyhkeä materiaalivalinta. Skeleton-tyyppinen kellotaulu on
hyvä keskustelunavaaja siinä vaiheessa kun liikesuhteen päälinjoista on jo sovittu ja kolmas latte-
lasillinen juotu.
Myyntipalaveri kateellisten kollegoiden kera

Firman sisäisissä kukkotappeluissa kovimmat kohtaamiset käydään maanantaiaamun
myyntipalavereissa, joihin varustaudutaan järein asein: A. Lange & Söhnen elegantilla
mutta erittäin suorituskykyisellä Lange 1 Tourbillonilla, jonka vakiovarusteisiin kuuluu
perpetuaalikalenteri sekä täysin ajaton eleganssi. Ruskea krokotiilinnahkaranneke sointuu hienosti
hevosennahkaisiin Allen-Edmondsin kenkiin.
YT-neuvottelu

When the going gets tough, the tough get going, tavataan Amerikassa sanoa. Ja Euroopassa
ne kovat ajat vasta ovatkin, siksi työelämän tiukimpiin paikkoihin hypätään sisään Turnbull
& Asserin voimaraidoitetussa paidassa ja solmiossa sekä Panerai Radiomir 1940 –kellolla,
joka on 47 millimetrin halkaisijallaan todellinen iso jytky ja riittää jo sinällään pelottelemaan
irtisanomiskonsultilta niin sanotusti pahat pöksyyn.
Salainen lounas pikku ystävättären seurassa

Rudolph Valentino, Clark Gable ja Yves Montand tuskin olivat väärässä valitessaan
henkilökohtaiseksi “aseekseen” Cartier Tank –klassikkokellon. Eikä sen kanssa harhaan mene
nykyaikainen mieskään, sillä Tank täyttää tänä vuonna 95 vuotta ja on ajankohtaisempi kuin
koskaan. Salainen pikku ystävätär luonnollisesti arvostaa Cartierin brändiä siinä missä Cristal-
kuplajuomaakin.
Cocktail Hour

Tuskin mikään on epähienompaa kuin kääntökalvosinpaidan hihansuussa pullisteleva jättikokoinen
sukeltajankello. Ongelma ratkeaa helposti: ultraohut kello on ranteessa kuin toinen iho eikä pilaa
kontrastivalkoisen mansetin luomaa yleiseleganttia vaikutelmaa. Markkinoiden upeimmasta
huippuohuesta pukukellosta vastaa Piaget, jonka valkokultaisella Altiplano Skeletonilla
on ”paksuutta” kokonaista 5,34 millimetriä.
Sporttivartti asiakkaan kanssa

Arvokellojen ikiaikaisen nyrkkisäännön mukaan sitä huonommin kello soveltuu yhtään mihinkään
arkikäyttöön mitä monimutkaisempia sen koneiston komplikaatiot ovat. Pieni mutta eksklusiivinen
valmistaja Richard Mille on toista mieltä. Sen hienostuneimmatkin tourbillon-kaliberit on
rakennettu kestämään iskuja, tärinöitä ja värinöitä. Tourbillon Split Seconds Competition
Chronograph on suunniteltu F1-pilotti Felipe Massalle ja kestää varmasti kaikki lounastunnin
tennismatsin rasitukset.
Viikonlopullinen laadukasta elämää

IWC Big Pilot’s Watch Chronograph Top Gun Miramarissa kohtaavat täsmällinen ajanmittaus,
sotilaallisen uskottava tyyli ja yllättäväkin monikäyttöisyys. Kangasrannekkeisella, kellotaulussaan
omintakeisesti beigeä väriä hyödyntävällä Miramarilla hoituvat yhtä lailla viikonlopun
purjehdusreissut ja iltapäivän shoppailukierros kuin vaativinkin Michelin-tason brunssi
merenrantahotellin puutarhassa. Kestää luonnollisesti myös lentämisen rasitukset perheen omalla
Cessna-”hävittäjällä”.