Too much ain’t enough, väitti Andy McCoy muinaisen soololevynsä nimessä, mutta luottaisimmeko mieheen, joka ajaa näyttävästi limousinella 300 metrin matkan Liisankadulta Mariankadun Savannaan?

Miksi emme, sillä kohtuullisuus ei ole tyyliseikoissa välttämättä yhtä kiistaton hyve kuin eräillä muilla elämänalueilla.

Ainakin Andyn liian paljon ei ole riittävästi –ideologiaa tukee muuan Lontoon Savile Row –vaatturin ohjeistus optimaalisesta miehen vaatehuoneen sisällöstä, jonka Thomas Fink referoi mainiossa kirjassaan Miehenä olemisen taito.

Kelpo vaatturin mielestä asiallinen herrasmiesmiehen puvusto koostuu 24 eripaksuisista kankaista ommelluista puvuista (sekä näihin lisätyistä varahousuista), rajattomasta määrästä irtotakkeja, minimissään 20 parista irtohousuja, kolmesta päällystakista (joista ainakin yhden on oltava kashmiria) sekä erillisestä juhlapuvustosta (kattaen olennaiset tarpeet smokista frakin kautta shakettiin ja tietysti myös tupakkatakkiin).

Kuulostaako paljolta? Ei se mitään, niin pitääkin kuulostaa. Toisaalta: mikäli mies ei juurikaan suosi farmarihousuja tai muita vastaavia uuden ajan hömpötyksiä ja mikäli hän harrastaa klubilla istuskelua ynnä seurapiireissä seurustelua, ei edellälueteltu merikontillinen asianmukaista vaatepartta ole millään muotoa ylimitoitettu annostus.

Pukujen osalta on aivan olennaista muistaa, että ne on ommeltu villasta ja villa taasen on elävää materiaalia. Käytännön tilanteissa tämä tarkoittaa sitä, että yhtä ja samaa pukua ei pidä koskaan käyttää kahtena peräkkäisenä päivänä – silloin villa menettää elastisuutensa ja lähestulkoon kuolee ja samaa kyytiä edesmenee itse pukukin. Elävänä kuituna villa palautuu voimiinsa ja puku alkuperäisiin muotoihinsa muutaman päivän vaateripustimella levättyään.

Alustavakin laskutoimitus osoittaa, että tässä hyvin käytännönläheisessä katsannossa kaksi tai kolme pukua ei ole riittävästi. Mutta äärimmäisellä huolellisuudella valittuna, kankaan laadut ja paksuudet tarkkaan punniten sekä moninaiset yhdistelyvaihtoehdot harkiten, herrasmies voi menestyksekkäästi purjehtia läpi arjen ja pyhän olennaisesti kapeammalla pukuvalikoimalla kuin lontoolaisvaatturin esittämä monumentaalilukema.

Minulla oli taannoin ilo tavata napolilaisen huippumerkin Kitonin edusmies dottore Gabriele Napoletano herrainvaatehtimo Feren viskikellarisa. Kun pyysin dottorea ottamaan kantaa optimaaliseen määrään laatupukuja, hän perusteellisen harkinnan ja ilmeisen monimutkaisten laskutoimitusten jälkeen päätyi sangen lohdulliseen tulokseen: neljä täsmällisesti oikein valittua pukua sekä kaksi irtotakkia riittää miehen kantapuvustoksi, jota tulee vuosittain lisätä yhdellä vaatekappaleella valittuna samoin erityisen huolellisin perustein.

Kymmenen vuotta on Gabriele Napoletanon laskuopissa se viitekehys, jossa puvusto kokonaisuudessaan hankitaan ja joka on myös puvuston luonnollinen elinkaari. Tasaisen vauhdin taulukolla päädyttäisiin kymmenessä vuodessa kahdeksan puvun sekä seitsemän irtotakin valikoimaan. Se on olennaisesti suppeampi kuin Savile Row’n ohjeistuksessa, mutta epäilemättä täysin riittävä, kunhan tangolla ei roiku kahdeksaa identtistä tummanharmaata liituraitaa vaan nimenomaan keskenään riittävän erilaisia mutta silti toisiinsa yhdisteltävissä olevia vaihtoehtoja.

Ongelma onkin juuri yhdistelemisessä. ”Puvun, paidan ja solmion yhdistäminen toisiinsa on taidemuoto”, kuuluu Gabriele Napoletanon klassinen väittämä, joka on yhtä totta kuin hänen toinen kuolematon maksiiminsa: ”Miehellä joko on tai ei ole hyvää makua, hieman sitä voidaan opettaa mutta ei kaikkea.”

Kun pelkästään passelin solmion bongaaminen valkoisen kauluspaidan kumppaniksi edustaa rajuhkoa haastetta, kahdesta erillisestä puvusta irroitettujen elementtien kombinoiminen yhdeksi eheän harmoniseksi kokonaisuudeksi muistuttaa vaikeudeltaan valaanpyyntiä. Varman päälle pelaaminen kannattaa: toinen obligatorisista irtotakeista olkoon perinteinen laivastonsininen bleiseri eli niin kutsuttu klubitakki, joka käy yhtä sujuvaa dialogia harmaan flanellipuvun housujen kanssa kuin vaaleanruskean kesäpuvun alaosankin kanssa.

Mikäli sattuu omistamaan yhdet farkut ja liikkuu piireissä joissa sellaisten käyttö on sallittua, muuttuu palapelin kokoaminen astetta tai paria vaivattomammaksi: harmaa liituraitatakki ja navy blazer ja kesäisen seersucker-raitapuvun yläosa ovat jokainen täydellisiä kumppaneita suhteellisen maltillisella pesulla tuunatuille kapeahkolahkeisille farkuille.

Viimeinen sana kohtuullisuuden elämäntaiteesta varattakoon kirjailija Mark Twainille, joka too much ain’t enoughin sijasta kehotti kaikkia meitä herrasmiehiä malttiin: ”Poltan kohtuullisesti. Vain yhtä sikaria kerrallaan.”


Bulevardi 3, 00100 Helsinki, puh: 09-612 1578. Katso tarkemmat yhteystiedot »