Kun katsoo taiten puvustettua elokuvaa, sanotaanko vaikka Wall Street: Money Never Sleepsin kaltaista suoritusta, tuskin edes huomaa miten tarkasti jokainen katsojalle näkyvä diminutiivisinkin yksityiskohta on mietitty.
Wall Streetin ohjaajalle Oliver Stonelle oli erityisen tärkeää, ettei hän niin sanotusti jää kiinni yhdestäkään virheestä oli kyse sitten rahamaailman edusmiesten puheenparresta tai varsinkaan heidän puvuistaan.
Kun kaikki on tällä sektorilla kunnossa, lopputuloksessa näkee kokonaisuuden eikä detaljeja.

Päinvastoin kävi, kun menin kohutun Enron-näytelmän ensi-iltaan. Draama on mukaansatempaavaa ja näytelmän teksti historiallisesti niin tosi kuin se fiktion muodossa on mahdollista. Mutta: illuusio ”maailman innovatiivisimmasta yrityksestä” ja sen kekseliäitä operaatioita pyörittävistä universumin mestareista särkyy tai ei koskaan oikeastaan edes pääse rakentumaan, kun silmä tarkkaa vain näyttämöllä heiluvien miesten pukuja.
Karmeita liehukkeita suoraan marketin laarista. On päivänselvää, että kukaan globaalin pörssiyhtiön johtaja ei pukeudu niin mauttomasti kuin Helsingin Kaupunginteatterin Enron ehdottaa. Puvut ovat huonosti leikattuja ja useimmissa tapauksissa vääränkokoisia suuntaan tai toiseen. Näytelmässä ollaan paljolti myös ilman puvuntakkia, mutta Enronin korporaatiohait painavatkin pitkin näyttämöä järkyttävästi pussittavissa halpispaidoissa, joiden etumusta koristaa rujo rintatasku.

Aivan erityisesti ihmetyttää puvustajan kieroutunut värisilmä. Enron-miesten paidat ovat milloin viininpunaisia, milloin harmaita – tai, mikä ällistyttävintä, keltaisia!

Herrasmieshän ei tunnetusti osta mitään keltaista ellei se ole Lamborghini. Vaikka Enron oli teksasilainen firma, se ei tarkoita että paidoissa pitäisi olla Dallasin pinta-alan verran ylimääräistä kangasta. Ei ollut tosielämän Enronissakaan.

Hyvä ystäväni sanoisi tähän, että meidän on kuitenkin syytä ottaa huomioon maamme vaatimattomat olosuhteet. Ei ole, vastaan minä. Jos näytelmän rakentamisessa nähdään muilta osin niinkin paljon vaivaa kuin Enronin tapauksessa on tehty, on pelkästään anteeksiantamatonta laiskottelua, ettei keskeisille näyttelijöille ole viitsitty hankkia asianmukaista vaatetusta.
Probleemia voi miettiä toisinkin päin. Miltä Wall Street: Money Never Sleeps tai yksikään Roger Mooren aikaa edeltänyt ja Timothy Daltonin aikakautta seurannut Bond-leffa näyttäisi jos päähenkilöt kekkuloisivat puvuntakeissa, jotka istuvat huonommin kuin Erkki Tuomiojan rotsit ja joiden alla kellottaisi välittömän pahoinvointireaktion aikaansaava viininpunainen ysiysi-paita? Veikkaanpa että kovin moni ei voisi ottaa todesta Wall Streetin antamaa taloushistoriallista todistusta finanssikriisin syistä puhumattakaan siitä, että kukaan enää haluaisi samastua James Bondiin.

Viininpunaisessa Enron-paidassa kelpo agenttimme näyttäisi täsmälleen siltä mitä hän tosielämässä olisi jos ei olisi satuhahmo: elämänpettyneeltä valtion pikkuvirkamieheltä.


Bulevardi 3, 00100 Helsinki, puh: 09-612 1578. Katso tarkemmat yhteystiedot »