Thin Man

Thin Man Blog

Blogin kirjoittaja seuraa kansainvälisiä tyylikysymyksiä Helsingistä Apenniinien niemimaan kautta Savile Row’lle.


Kuinka pukeutua Miami Beachille, circa 1959 »

Herrasmiehen sukkalaatikolla tapahtuu »

Oikeaoppisen kellaroinnin perusteet »

Aikuinen mies ei kaipaa kasvunvaraa »

Maailman tyylikkäin romaani palaa valkokankaalle »

Kolmen päivän liikematka »

Herrasmiehen perustaidot »

Kriittinen tekijä »

Seitsemän tilaisuutta, seitsemän kelloa »

Miehen ainoa koru, TOP3 »

Mitä voimme oppia kansainvälisiltä tyyli-ikoneilta? »

Yksin toimistolla »

Kirje Joulupukille »

”…käytettäköön aina tweediä…” »

Miksi italialaiset miehet näyttävät niin tyylikkäiltä? »

Kuinka matkustusluokkaa korotetaan koskematta lentovaraukseen »

Neulesolmio, aikamme profeetta »

Ajatteleminen tekee tyylikkääksi »

Elämyshoppailua »

Indiana-Jones ja miehen käsilaukku »

Amerikkalainen erikoisuus »

Häpeilematöntä luksusta »

Miehen lempiurheilu »

Vilauttelu sallittu »

Klassikko tulee iholle »

Taantuma pyöristi muotia »

Pukeutumisen lisävarusteiden upshifting »

Maamme karut olosuhteet huomioon ottaen »

Sartorialisti stadissa »

Villatakin syvempi olemus »

Vaatehuoneen paivitys »

Lukeminen kannattaa aina »

Märkäajon bondistiset ilot »

Kelloetiketti haltuun »

Kravattisolmujen kymmenottelija ja muutama erikoisuus »

Tyylievoluution huipulla »

Kääritään hihat »

Salonkikelpoinen puuvilla »

Pienestä kiinni »

Kymmenen tyylisääntöä »

Viimeinen silaus syntyy raudalla »

Kesätyyli on tyköistuva »

Oikeaoppisen kenkähuollon lyhyt oppimäärä »

Ryhdy gigoloksi »

Kuinka paljon on riittävästi? »

Boodle’s Clubin ovea kolkutetaan vain Turnbullin paidassa »

Herrasmiehen vaatekomerossa puidaan nappipolitiikkaa »

 

Kelloetiketti haltuun

Juuri kun nauroimme makeimmin niin kutsutulle kasarityylille, siitä tulikin suurkaupunkien hipster- nuorison silmissä muodikasta. Nyt sama valitettava kehityskulku on tapahtumassa ”ysärimuodille” eli kaikelle sille, mikä teki hyvistä yksilöistä erinomaisempia ennen millenniumia.

Vaikka naurettavuuksiin asti pelkistetyt mustat puvut tulisivatkin takaisin, sopii toivoa että kellonkäyttöetiketissä ei enää palattaisi 1990-luvulle.

Silloin kaksi kolmasosaa mainostoimistojen trendikkäistä edelläkävijöistä hylkäsi oikeat kellot ja alkoi sonnustautua sykemittareihin sun muihin muovista valmistettuihin rannetietokoneisiin. Todelliset tyylitarkkarit ja toki myös kelloentusiastit tajusivat jo silloin muotivillityksen naurettavuuden, mutta ihmeen perusteellisesti nämä Applea jumaloivat ja ruotsalaisia vaatteita käyttävät copywriterit kollegoineen sykemittareihinsa rakastuivat – kehnoimpien mainostoimistojen hupiveikot käyttävät niitä kuulemma edelleen täysin avoimesti ja jopa julkisella paikalla!

Kelloetiketti on siinä määrin yksinkertainen ja helppo oppia, ettei kenelläkään täysipäisellä ihmisellä pitäisi olla tekosyitä rikkoa etikettiä ainakaan tietoisesti. Oikeastaan ei tarvitse muistaa kuin kaksi seikkaa: pitää ymmärtää ero patterilla käyvän ”kellon” ja mekaanisen aikaraudan välillä, ja on kyettävä erottamaan vapaa-aika formaaleimmista tilanteista.

Huvilalla ja marjametsässä on lupa pukeutua vaikka minkälaiseen kvartsitiukuun tahansa, mutta kaupunkiolosuhteissa ja eritoten toimistokontekstissa ei herrasmiehellä ole muuta vaihtoehtoa kuin mekaanisella koneistolla varustettu kello.

Näin patterikäyttöiset sykemittarit rajautuvat pois hyväksyttävien vaihtoehtojen listalta, mutta edelleen olisi hyvä kyetä erottamaan ”rento” ja ”muodollinen” toisistaan. Vapaamuotoisissa asiayhteyksissä on täysin hyväksyttyä käyttää hyvinkin urheilullista ja muotoilultaan sekä mittasuhteiltaan näyttävää kelloa – kunhan se on mekaaninen eikä kvartsitoiminen. Muodollisemmissa tilanteissa ja ennen kaikkea selkeän käyttäymiskoodiston määrittämissä tilaisuuksissa kuten illallisilla, oopperan ensi-illassa tai hautajaisissa urheilukello jätetään kotikartanon pukeutumishuoneen lipastoon ja ranteeseen puetaan hillitty klassinen ”pukukello”.

Hiukkaakaan liioittelematta voidaan esittää, että herrasmies pärjää läpi elämänsä kahdella kellolla. Niiden on toki molempien oltava laadukkaita ja mielellään klassikoita, jotka ovat jo todistetusti matkustaneet ajassa ja tyylivirtausten aallokoissa tyydyttävästi. Muutama havainnollistava esimerkki lienee paikallaan.

Urheilukellojen klassikoista mies valitsee joko Rolex Submarinerin tai TAG Heuer Monacon – ensimmäinen vihjaa käyttäjänsä syvänmeren sukellusharrastuksesta, jälkimmäinen tämän vahvasta osaamisesta autourheilun saralla. Molempien lähettämä viesti on selkeä ja voittopuolisesti myönteinen. Molemmat myös kertovat kantajansa vahvasta itsetunnosta ynnä kyvystä karttaa ohimeneviä trendejä, siis keskittymisestä isoon linjanvetoon.

Muodollisemman laidan kelloissa varminta on satsata eleettömän muotoilun sekä jalojen materiaalien syvälliseen vuoropuheluun. Patek Philippen ovaalinmuotoinen Golden Ellipse on koeteltu klassikko, aavistuksen verran nuorekkaampaa linjaa vetävä niekka valitsee saman valmistajan pyöreän perpetuellin tai World Time –maailmanaikakellon.

Keskeiseksi ongelmaksi nousee tietysti budjetti, sillä kahdenkymmenen tonnin Patekia maksaessa ei kauheasti lohduta tieto siitä, että kyseinen kello jatkaa elämäänsä vielä poikasi ja pojanpoikasi ranteessa. Vaihtoehtojakin löytyy: toisin kuin tyypilliset fashion-kellot Pal Zileri tekee klokuja myös mekaanisina ja automaattikoneisina ja niiden muotoilu täyttää kevyesti etiketin vaatimukset.