“ Koe miltä tuntuu parhaista parhain +1. “
- Madame Fere

kiton.png

1940- ja 1950-luvuilla Italialaiset alkoivat jalostaa englantilaisesta vaatturitaidosta omaa tyyliänsä. Valittiin kevyemmät kankaat, hienommat materiaalit ja kevyemmät sisärakenteet. Italialaiset halusivat tuoda enemmän eleganssia ja persoonallisuutta pukeutumiseen. Legendaarinen Ciro Paone oli yksi näistä. Hän perusti Ciro Paone Spa:n Napoliin jo 1956. Yhtiön arvoihin kuuluu perinteisen käsityötaidon ylistys sekä kaikkein hienoimmat materiaalit. Ciron arvostus materiaalien osaamiseen ja perinteiseen käsityötaitoon, ja näiden ylläpitämiseen, johti oman vaatturikoulun perustamiseen vuonna 2000.

Fere edustaa Kitonia ainoana jälleenmyyjänä Pohjoismaissa. Valikoimistamme löytyvät puvut, irtotakit ja housut, päällystakit, paidat ja asusteet – sekä tietysti yksilölliset mittatilausvaatteet.

Täydellinen herrasmies-kirjassa Prinssi Charlesin on vuosikymmeniä väitetty olevan Kitonin asiakas. Palatsin edustajat eivät ole kommentoineet väitteitä.

Kitonin kaikki tuotteet valmistetaan Italiassa, omilla tehtailla. Viisi tehdasta Italiassa työllistää 800 työntekijää, joista 56% on joko vaattureita tai artisaaneja. Madame on vieraillut näistä kolmessa yksikössä.

Ciro Paone osti vuonna 1998 Sotheby’s-huutokaupasta kaksitoista Edward VIII:lle (Duke of Windsor) kuulunutta asukokonaisuutta. Nämä ovat esillä Napolissa Kitonin tehtailla. Alunperin herttuatar Simpson jätti jäämistön Institut Pasteurille, josta Mohammed Al Fayed hankki sen. Al Fayed laittoi jäämistön huutokauppaan, josta tuotot lahjoitettiin hyväntekeväisyyteen.

“My greatest source of pride is to have restored dignity to the tailoring profession”
- Ciro Paone

kiton.jpg
kiton mobile fallback.png

Kiton Puku

25 eri ihmistä suorittaa 1800 työvaihetta.

 "Kitonin puku on taideteos”
- Madame Fere

Kankaat

Kiton on tunnettu kankaistaan ja yhteistyöstä Loro Pianan kanssa. Kitonilla on aina etuosto-oikeus hienoimpiin microneihin, mitä Loro Piana pystyy tuottamaan. Tällä hetkellä 11,2 micronia on ylellisin villakangas. Johtuen sääolosuhteista ym, joka vuosi ei hienoinkaan villa yllä noihin lukuihin. Kitonilla on myös oma kangaskutomo.

Kitonin jatkuvissa peruskankaista löytyy kaikki herrasmiehen vaatekaappiin kuuluvat kankaat - valitaan vain pakka oman kukkaron mukaan. Madame mielellään esittelee kuvan Kitonin “peruspinkat”.

14 micron ..Erittäin hieno pinkka - puku tuntuu tai siis ei tunnu päällä. Koe miltä tuntuu parhaista parhain + 1. Näistä kankaista ommellaan pukujen aateliset.

100% cashmere ..Kuvittele miltä tuntuu “keisarin uudet housut”, mutta ne näkyvät - eivät tunnu.

13,5 micron ..Ciro Paonen valitsemat kankaat ja kuosit. Ciron pinkasta löytyy herrasmiehelle aivan kaikki - arkipuvuista klubariin sekä tummaanpukuun.

IMG_8830.jpg
Super 180’S Villa, Kitonin peruspuku

Super 180’S Villa, Kitonin peruspuku

14 Micron liituraita kesäpuku

14 Micronin liituraita

Yksityiskohdat

bitmap_200x.progressive.png.jpg

Barchetta, Napoli-tyylinen rintatasku seuraa rinnan muotoa.

bitmap_3x_dcf3f308-e284-4968-b85c-df4789079d0a_600x.progressive.png.jpg

Jokainen napinlävi leikataan ja ommellaan käsin.

bitmap_9027dc30-f099-4965-a83f-a937a9dc7394_200x.progressive.png.jpg

Kitonin ei tarvitse erikseen esittää käsityöjälkeä, koska jokainen tikki on käsityötä.

Kiton Paita

Paidassa on 22 käsityövaihetta ja se valmistuu 5 tunnin aikana.
Yksikkö tuottaa 200 Paitaa päivässä, 42 000 vuodessa, joista 27% on mitta-asiakkaille.

Vuonna 1997 Ciro Paone pyysi Sebastiano Borrellia luomaan maailman parhaan paidan.
Sebastiano on kuuluisan Borrelli paitasuvun tähti, jolle Ciro teki tarjouksen, josta hän ei voinut tai edes halunnut kieltäytyä.
‘I want you to set up a shirtmaking department for me.
You will have complete freedom to do whatever you want; cost is not an object.
Just make the best shirts possible’.”

Käsityötaito ja sen jatkuva kehitys jatkuu edelleen.

Kiton Housut

Kitonin sammarit sekä cashmere farkut ovat klassikko.
Tule tutustumaan valikoimaan.

Kiton Solmiot ja Taskuliinat

Solmio on origami Napolista, eli aina sevenfold.

Neliömetristä silkkiä saadaan kaksi solmiota.

A matter of vanity

Kitonin solmion materiaalit ja kuosit kertovat kantajansa persoonasta. Herrasmiehiä on moneen junaan, uskaliaita dandyjä, klassisen elegantteja sekä heitä, jotka seuraavat viimeisimpiä trendejä, kaikille löytyy täydellinen Kiton solmio. Taskuliinoja unohtamatta - mitkä kuosit ja väritykset!

bitmap_3x_copia_2_41a4442c-52ae-41a6-b43e-1f4fd3c4d05f_600x.progressive.jpg

Kitonin solmio on tehty yhdestä palasta kangasta, joka on taitettu vinottain 7 kertaa, reunasta sisäänpäin ilman leikkauksia tai sisärakenteita -jokainen työvaihe on tehty käsin.

bitmap_3x_56e43860-02f3-4825-9122-c74d903a98d8_600x.progressive.jpg

Vain yksi sauma Kitonin solmion ominaisuus

bitmap_3x_copia_027a303d-3c30-44be-9e43-49527afe8722_600x.progressive.jpg

Solmion paras säilytystapa on löysällä rullalla, silkki pääsee lepäämään.

Ciron Quoteja 

"Envy can be worse than a gunshot" - Ciro Paone

“The greatest virtue of Neapolitans is the art of making do" - Ciro Paone

“You get what you pay for” - Ciro Paone