Huoltovinkit

Laadukkaat tuotteet maksavat itsensä takaisin, kun niistä muistaa pitää huolta. Hyvästä kankaasta valmistetun puvun huoltaminen on sitä paitsi helppoa, muutamalla perussäännöllä selviää.

Tärkeintä puvun huollossa on muistaa antaa puvun hetkittäin levätä, eli antaa sen välillä vetäytyä kuosiinsa muutaman päivän tukevalla henkarilla.

Tuuletus on laatupuvulle tärkeämpää kuin pesetys. Hyvä kangas puhdistuu optimaalisesti jo raikkaassa ulkoilmassa, mikä vähentää näin kankaan kuituja aina kuluttavan pesettämisen tarvetta. Pesulan valinnan kanssakin kannattaa olla tarkkana.

Rypyistä pääsee helpoiten eroon viemällä puvun henkarissaan hetkeksi kosteaan kylpyhuoneeseen. Yleensä puku oikenee siellä suihkun jälkihöyryssä kuin itsestään.

Puvun käyttöikää voi pidentää myös tilaamalla yhteen takkiin parit housut, koska ne kuitenkin kuluvat takkia nopeammin.

Tahrojen poisto

Kaikki tahrat eivät lähde pesukoneessa. Erityisten tahrojen poistoon kehitettyjen puhdistusaineiden lisäksi voi kokeilla seuraavia niksejä. Huomaa, että tahranpoisto kannattaa suorittaa tahran reunoilta kohti keskiosaa, koska näin välttyy tummilta reunoilta tahran ympärillä:

Kuulakärki- ja huopakynä:

puhdista pehmeällä värjäämättömällä kankaalla, jonka olet kostuttanut etyylialkoholiin. Varo ettei tahra leviä.

Purukumi:

hiero tahraa jääpalalla tai laita vaate hetkeksi pakastimeen. Raaputa näin kovettunut purkka pois mahdollisimman huolellisesti. Hankaa lopputahra pois värjäämättömällä kynsilakanpoistoaineeseen kostutetulla kankaalla.

Huulipuna:

puuvillaan tai villaan jääneet tahrat lähtevät etyylieetteriin kostutetulla kankaalla hankaamalla. Silkkiin jääneet tahrat vaativat trikloorieteeniä.

Veri:

Liota tahraa tuoreeltaan kylmässä vedessä, johon lisäät hieman suolaa. Pese tekstiili tämän jälkeen normaalisti.

Öljy:

Puhdistettu bensiini tai trikloorietyleeni käy öljyyn. Aina kannattaa kokeilla konsteja ensin huomaamattomaan kohtaan.

Punaviini:

Heti kun punaviiniä on roiskunut vaatteelle, laitetaan suolaa päälle. Aina kannattaa kokeilla konsteja ensin huomaamattomaan kohtaan.